Timberwise Finnish Open pelataan vuosittain Alastaro Golfissa. Kenttä kerää yleensä joka vuosi paljon kehuja Nordic Leaguen pelaajilta. Tänä vuonna kilpailu pelattiin 11.-13.8. Kenttä oli kärsinyt huonosta talvesta, mutta kenttä oli saatu erinomaiseen kuntoon ja etenkin greenit olivat huikassa kunnossa.

 

Oma pelini takkuili pahemman kerran. Ensimmäisellä kierroksella taistelin, mutta en saanut alussa pelistä millään kiinni. Tein paljon tyhmiä virheitä. Takaysillä sain pelini haltuun ja muutaman birdien. Kierroksen lopetus oli hyvä, pelaten viimeiset 5 reikää -2. 

 

Toisena päivänä pyrin jatkamaan siihen, mihin lopetin ensimmäisenä päivänä. Kierros lähti hyvin liikkeelle, mutta kääntyi muutaman suuren virheen takia heikompaan. Pelisssäni näkyi selkeää väsymystä turhien virheiden sekä huonojen päätösten muodossa. 

 

Nyt hieman taukoa golfista ja sen jälkeen lisää treeniä vielä ennen kauden viimeisiä kilpailuja.

 

Hyvää loppukesää,

Saku Halonen