Kartanon Historia

Tutustu Bodomin Kartanon kiehtovaan historiaan.

Kartanon tarina alkaa
1400-luvulta

Bodomin kartano sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Bodominjärven rannalla Espoossa. Bodomin kartanolla ja sen mailla on satoja vuosia pitkä ja vaiheikas historia. Nimensä kartano on saanut ranta-aittojen mukaan. Järven rantamaita kuljettiin Espoon kirkolle ja jouduttiin kulkemaan rannassa olevien aittojen (ruots. Bodar) vieritse (om).

Bodomin ratsutila muodostui noin vuonna 1540 kolmen tilan – Bodom, Kneppens ja Jork – yhdistyessä avioliittojen ja perintöjen kautta. Myöhemmin siihen liitettiin vielä alueen neljäs tila Smeds. Ensimmäisenä Bodomin tilanomistajana voidaan pitää Olof Joanssonia, joista on kirjoissa omistajamerkintä jo 1492. Alkuajoista lähtien Bodomin omistaja myös vaihtui usein.

Itse päärakennuksen eli nykyisen klubitalon rakennutti kenraalimajuri Karl Johan Jägersköld 1790-luvulla. 1797 valmistunut kartano on tyyliltään myöhäiskustavilainen ja sen alkuperäisilme on osin säilynyt tähän päivään. Myös puutarha on saanut osan nykyisestä muodostaan jo 1800-luvun alussa, mm. historialliset tammet istutettiin tuolloin ja osa muistakin vanhoista istutuksista on peräisin jo tuolta ajalta.

Ehkä tärkein ja huomattavin muisto Jägersköldien ajalta on edelleen paikaltaan löytyvä vellikello, joka on valmistettu Tukholmassa 1794 ja roikkuu vanhan tallin, nykyisen bägivaraston, harjalla ja soi edelleen moitteettomasti. Vuonna 1837 kartano myytiin senaattori, todellinen valtioneuvos Bror Ulrik af Björkstenille. Jägersköldien ja af Björkstenien vaiheista on olemassa varsin vähän tietoa ja seuraava Bodomin kartanon historiasta kertova merkintä ilmoittaakin myynnistä Nikolai Johann Heimbürgerille 1881.

Nikolai Heimbürger kävi Suomessa 1880 tapaamassa äitiään, joka Suomen kansalaisena oli muuttanut Helsinkiin ja ostanut kesäpaikakseen Bodomin vierestä Högnäsin tilan. Nikolai ihastui Suomeen ja pyysi äitiään ottamaan selvää olisiko hänelle sopivia kartanoita kaupan. Myytävänä oli Kilon, Pikkalan ja Bodomin kartanot, joista Nikolain valinta osui Bodomiin.

Venäjän vallankumouksen aikana Bodomiin tuli suuri osa Heimbürgereiden suvusta ja parhaimmillaan siellä asui noin 6-7 perhettä. Suku joutui lähtemään Venäjältä vaikeissa olosuhteissa ja Gunnar Heimbürger kertookin esi-isiensä mm. leikanneen taulut kovassa kiireessä raameista mukaansa ja jättäneen muun taaksensa.

Talvi- ja jatkosodan ajalta ei Bodomista ole tarkkaa tietoa. Kaupungista tuli kartanoon pakolaisia, joita oli parhaimmillaan noin 30 kartanon vieraina. Sodan jälkeen kartanoon tulivat evakuoidut. Viimeiset evakot lähtivät Bodomista jo pian rauhan tulon jälkeen.

Osittain juuri lisääntyneen jokamiehen oikeuden ja kontrolloimattoman kartanon maiden hyväksikäytön vuoksi Gunnar Heimbürger – Bodomin viimeisin omistaja ennen Master Golfia – päätti perustaa golfkentän. Ensimmäiset maat Master Golf Course Oy osti jo 80-luvulla, MGC Oy perustettiin 1986 ja Master-kentän rakennustyöt aloitettiin. Vappuna vuonna 1987 lyötiin avauslyönti Koski Kurosen suunnittelemalla kentällä.

Vuonna 2000 kartano siirtyi MGC Oy:n omistukseen, mutta asuinrakennukset jäivät Heimbürgerin perheen käyttöön kevääseen 2002 asti. Kartanorakennusta on kunnostettu arkkitehdin valvonnassa, esimerkiksi ikkunoiden ja ovien puitteet on kunnostettu, kartano uudelleen maalattu ja terassien rakenteet vahvistettu. Sisältä kartano on maalattu ja sisustettu golfklubille sopivaan tyyliin paikan historiallisuutta kuitenkaan unohtamatta.

Bodomin Kartano 1920 -luvulla

Bodomin tilan ja kartanon omistajia:

Olof Joansson 1492-1540
Henrik Pedersson 1540-1544
Mickel Hindersson 1545-1579
Erik Mickelsson 1580-1586
Påvel Mickelsson 1589-1601
Simon Kepp, ratsumies 1605-1609
Knut Eriksson, ratsumies 1611-1629
hänen leskensä Gertrud 1629-1634
Klas Knutsson, ratsumies 1635-1649
Isak Olofsson, nimismies 1650-1654
hänen leskensä Lisbetha Sigridsdotter 1654-1655
Johan Eriksson Orre, nimismies 1663
Andreas Hellenius, rykmentinkirjuri 1664-1669
hänen leskensä Kristina Karlsdotter Greek 1669-1670
Daniel von Schlegel, majuri 1671-1673
Daniel Thorsberg, rahastonhoitaja 1674-1682
hänen vävynsä Sven Brenner, kirkkoherra 1683-1704
hänen perillisensä 1704-1707
hänen kälynsä mies Abraham Collinus, kirkkoherra 1708-1736
Anders Ersberg, kersantti 1737-1738
Anders Söderstedt, manttaalikomissaari 1738-1744
hänen leskensä 1744-1747
Henrik Rodin, nimismies 1748-1776
Frederik Söderstedt, kersantti 1762-1789
hänen leskensä Charlotta 1789-1792
Karl Johan Jägersköld, kenraalimajuri 1794-1814
hänen leskensä Katarina Elisabet 1814-1832
hänen tyttärensä, majurin rouva Sofia Maria Wahlberg 1832-1837
Bror Ulrik af Björksten, senaattori, todellinen valtioneuvos 1837-1856
Frans Henrik af Björksten, hovioikeuden ylimääräinen notaari 1856-1861
Karl Ulrik af Björksten, kapteeni 1861-1873
Axel Gabriel af Björksten, esittelijäsihteeri 1873-1881
Nikolai Johann (Colia) Heimbürger, tilanomistaja 1881-1911
Hans Nikolai Ludvig Heimbürger, kunnallisneuvos, agronomi 1911-1939
Hans Åke Heimbürger, agronomi 1939-1986
Hans Ernst Gunnar Heimbürger, maanviljelijä 1986-2000
Master Golf Course Oy, golfyhtiö, 2000-