Junnujen Future Tour kuulumisia

Future Touria kisaavat
junnut ovat kirjoitelleet
tarinoita ja tunnelmia
kesän kisoista

Miro

Osallistuin kesällä 2022 kolmeen Future Tourin osakilpailuun Easy Red -sarjassa.

Tämän kesän ensimmäiset kisani olivat toukokuun lopussa Gumböle Golfissa. Sää ei oikein suosinut, sillä vettä satoi välillä kaatamalla. Pelasin silti ihan hyvin, mutta en kuitenkaan päässyt palkintosijoille.

Seuraavaksi vuorossa olivat kotikisat Master Golfissa kesäkuun lopussa. Välillä oli kyllä tosi kuuma, sillä lämpötila oli yli 30 astetta. Lähdin kisaan kirkastamaan viime vuoden hopeamitaliani, mutta en siinä onnistunut.

Heinäkuussa kisasin Talissa. Nyt ei satanut, eikä ollut liian kuuma. Alkukierros meni aika huonosti, mutta onneksi loppua kohti peli parani ja sain päättää kisan pariin.

Yhdet kisat ovat vielä tälle kaudelle tulossa: Koululaisten golfmestaruuskilpailut Vierumäellä syyskuun puolessa välissä. Ne pelataan Classic-kentällä, joka on minulle hyvin tuttu, sillä mökkimme on Vierumäellä. Toivottavasti nyt irtoaisi palkintosija!

Kerttu

Meidän Masterin Future valmennusryhmä on osallistunut kesän aikana useisiin kisoihin. Kisakausi alkoi toukuussa Nordcenteristä ja päättyy ensi viikonloppuna kisaan Kurkissa. Mukaan on mahtunut oma kotikisa Masterissa. Kivointa on ollut se, että kisoista on saanut paljon uusia kavereita. Meillä on ollut Peterin ja Juuson kanssa tosi hyvä ryhmähenki ja tsemppattu toisiamme aina. Sama juttu tietenkin treeneissä. Osallistun itse vielä viimeisenä koulujenväliseen kisaan Vierumäellä. Toivotaan, että sieltä tulisi 🥇 ❤️

Peter Björkstén (11 vuotta)

Olen osallistunut tänä kesänä kuuteen Future Touren (Etelä-Länsi) Easy 9 -osakilpailuun. Kesä on ollut heinäkuusta alkaen kuuma ja olen pelannut paljon. Tänä kesänä pelini on sujunut hyvin: olen saanut kesän osakilpailuista kolme pronssia ja kolme kultaa.

Pelikaverit ovat olleet tosi kivoja ja olemme puhuneet pelikavereiden kanssa kierroksilla paljon. Erityisen mukavaa on ollut se, että kaikki pelikaverit ovat olleet tosi kannustavia toisiaan kohtaan.

Nordcenterin kisassa toukokuussa oli todella kylmä ja palelin koko kisan ajan. Peli kuitenkin kulki ihan hyvin ja tulin kolmanneksi.

Kesäkuussa Gumbölen kisan ensimmäinen ongelma oli se, että hanska oli jäänyt kotiin. Onneksi klubitalolla oli sopivan kokoisia hanskoja myynnissä. Kenttä oli aika huonossa kunnossa. Gumbölen kisasta tuli pronssia. Kisassa hyvä (Masterin) pelikaverini Juuso voitti kultaa, mistä olin erityisen iloinen.

Meri-Teijon kisassa kenttä oli todella huonossa kunnossa ja myös griinit olivat huonossa kunnossa, vaikkakin ne olivat yllättävän nopeita. Meidän ryhmä pelasi nopeasti, mutta jouduimme odottamaan jatkuvasti hitaasti pelanneen ryhmän takana ja 9 reiän kierros kesti yli 2,5 tuntia. Tulin kisassa taas kolmanneksi.

Master Golfin kisa jäi välistä, koska sairastuin juuri sillä viikolla.

Ruukki Golfin kisassa kenttä tuntui helpolta ja väylät sekä griinit olivat hyvässä kunnossa. Sain jopa yhdellä väylällä yrittää putata eaglea ja lopulta tein birdien. Tässä kisassa tuli kauden ensimmäinen voitto.

Salo Golfissa voitin aika isolla erolla. Kenttä oli hyvässä kunnossa ja griinit olivat hoidettuja. Minun lähipelini ei ollut ihan sitä parasta, mutta se riitti kuitenkin voittoon.

Ruukki Golfin toisessa kisassa kenttä oli hyvässä kunnossa. Kenttä tuntui taas helpolta. Sain kisassa kahdeksan green-osumaa ja sillä väylällä, jolla en saanut green-osumaa, niin tein sand-save parin. Lisäksi sain myös tässä kisassa yrittää putata eaglea sisään, mutta lopulta puttasin neljä kertaa ja tein väylälle bogeyn. Kisasta jäi todella kiva fiilis, koska voitin kisan.

Loppukaudeksi on tarkoitus siirtyä pelaamaan Easy Red -sarjaan, jossa pelataan pelataan punaisilta 18 reikää. Olenkin jo harjoitellut Masterissa tätä varten elokuussa mm. seuran juniorien mestaruuskisoissa.

Peter Björkstén (11 vuotta)

Juuso

Kisoissa on ollut hauskaa. Kerran kun mitaleitakin on tullut. On ollut mukava pärjätä Future Tourilla. Ystävät on auttaneet minua, kun on tullut kömmähdyksiä taaksepäin. Jos vaikka teen kympin, pelikaverit auttavat selviämään itkusta. Minulle kisahalu golfiin tuli siitä, että golf on niin vaikeaa. Tänä vuonna eka voitto. Kultatili auki. Tuntui hyvältä. Tämän kesän parhaimmat kisareissut oli Gumböle Golf ja Ruukki Golf. Parasta kisaamisessa on pelikaverit. Meillä on myös yksi tyttö!