Seuraottelujen kooste

Masterin seniorien ohjelmassa oli kolme 4-seuraottelua, jotka kaikki pelattiin vieraskentillä.

Ensimmäinen ottelu pelattiin heinäkuussa Kulloossa, jossa isäntäseuran ja Masterin lisäksi olivat Talin ja Kytäjän joukkueet. Isännät olivat ylivoimaisia, mutta Master oli hyvä kakkonen.

Toinen 4-seuraottelu kisattiin EGS:n kentällä elokuussa. Master oli siellä neljäs Nevaksen voittaessa. Mukana oli myös Kytäjä.

Kolmas ottelu pelattiin syyskuussa Kurkissa. Isäntäseuran ja Masterin lisäksi mukana olivat Pickalan ja St.Laurencen seniorijoukkueet. Isännät olivat täällä ykkösiä ja Master pronssilla.

Senioritoimikunnan tavoitteena on antaa mahdollisimman monelle masterilaiselle mahdollisuus pelata joukkueessamme eri kentillä. Aivan täydellisesti se ei tänä vuonna onnistunut, koska 34 mahdollisesta osallistujasta saimme joukkueisiin 22 eri senioria. Näistä 13 pelasi kerran, 8 kahdesti ja yksi kolmesti. Joukkueisiin ei ilmoittautunut juurikaan ”ylimääräisiä”, jotta olisimme voineet priorisoida aiemmin osallistumattomia. Hyvä kuitenkin oli, että kaikki joukkueet saatiin kasaan. Siitä kiitokset!

Ensi vuonna nämä kaikki 4-seuraottetut pelataan Masterissa. Toivomme, että otteluihin ilmoittautuneita saadaan runsaasti, jotta joukkueisiin voidaan valita eri henkilöitä. Eli kannattaa ilmoittautua, vaikka osallistujamäärä olisi jo täyttynyt. Puolet joukkueen jäsenistä pyritään valitsemaan yli 18,5 tasoituksella pelaavista, kuten on ollut tapana jo useita vuosia.

Kuva Espoon joukkueesta

Uutiset – 23.4.2024

Kenttien avaaminen

Uutiset – 15.4.2024

Naisten startti su 19.5.

Uutiset – 15.4.2024

Reikäpelit alkaa ma 20.5.