Sakun kisakuulumisia

Timberwise Finnish Open on ollut Nordic Leaguen vakiokisoja jo usean vuoden ajan. Kyseinen kilpailu pelataan vuosittain Alastaro Golfin kentällä, joka testaa pelin jokaisen osa-alueen kattavasti. Tänä vuonna kilpailu pelattiin 22.–24.8. Avauksissa missatut väylät tarkoittavat usein metsään päätyvää palloa, josta on käytännössä aina lyötävä välilyönti. Greenit ja väylät ovat usein kovat ja suhteellisen nopeat. 

Ensimmäisellä kierroksella tavoitteenani oli pelata par eli 72 lyöntiä, joka takaa hyvät asemat kahdelle viimeiselle kierrokselle. Oma pelini oli erinomaista heti alussa. Viiden reiän jälkeen olin kaksi alle par. Etuysin lopussa tein pari virhearviota, joista toisesta syntyi bogi. Takaysillä pelin henki muuttui täysin. Avaukset karkailivat hieman, joka toi korttiin bogeja. Onneksi onnistuin käyttämään birdie-paikkani hyvin ja sain korvattua tehdyt bogit. Takaysin pelasin pariin, joten yhteistulokseksi muodostui 71/-1.

Toiseen kierrokseen lähdin samalla pelisuunnitelmalla kuin ensimmäiseen. Päätin kuitenkin tähdätä hieman enemmän kohti lippua ja siten nostaa riskiä ja hyvien birdie-paikkojen määrää. Pelini taso oli erinomaista. Metsiin lipsahtaneet avaukset onnistuin pelastamaan pareiksi ja sain tuotettua hyviä birdie-paikkoja. Omalla etusillä (kentän takaysi) en saanut birdie-putteja sisään, mutta takaysillä sain. Viiden birdien ja kahden bogin myötä tulos oli 69/-3, joka antoi hyvät asemat viimeiseen päivään. 

Viimeiselle kierrokselle olosuhteet vaikenivat, tuuli voimistui ja muuttui puuskaiseksi, kenttä kovettui ja nopeutui. Muuttuneet olosuhteet aiheuttivat minulle paljon haasteita. Sen lisäksi oman pelini taso ei ollut samaa kuin kahtena ensimmäisenä päivänä. Huonoja lyöntejä sekä päätöksiä tuli enemmän. Itselleni voimakas ja puuskittainen tuuli on aina ollut haasteellinen. Minun on vaikeampaa sitoutua lyönteihin, kun en ole täysin varma, miten pallo reagoi tuuleen. Sitoutumisen heikkeneminen vaikuttaa heti lyöntien laatuun. Viimeisenä päivänä tämä näkyi missattujen lyöntien muodossa. Avaukset karkailivat metsään ja lähestymisissä tuli normaalia enemmän huonoja osumia. Seitsemän bogin, yhden tuplan ja kahden birdien myötä tulos oli 79/+7, joka pudotti minut tuloksissa top10 sijoituksesta jaetulle 24. sijalle. 

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun taistelin Nordic Leaguella kärkisijoista, ja on tärkeää oppia tulevaisuutta varten.

Ruuhikosken kilpailu

FISU World University Championship Golf 2024 pelattiin Etelä-Pohjanmaan Golfissa, joka tunnetaan myös nimellä Ruuhikoski Golf. Kyseessä on yliopisto-opiskelijoiden golfin MM-kilpailu. Tänä vuonna kilpailuun osallistui useita maailman parhaita amatöörejä, joita vastaan harvemmin pääsee pelaamaan. Tavoitteenani oli olla paras suomalainen, sijoittua noin kymmenen parhaan joukkoon ja saada enemmän WAGR-pisteitä kuin keskiarvoni on.

Ensimmäisenä päivänä pelini oli todella tasaista. Hyviä birdie-paikkoja ei ollut paljoa, mutta sain pelastettua pareja hyvällä prosentilla. Etuysillä tein yhden bogin hävinneen avauksen myötä ja yhden birdien. Takaysillä jatkoin siitä mihin etuysillä jäin. Jälleen tasaista peliä viimeistä väylän tuplaa lukuun ottamatta, jossa huonon avauksen, ja kakkoslyönnin jälkeen pääsi käyttämään mielikuvitusta. Lopputuloksena 74/+2 ja jaettu 18. sija.

Toiseen päivään lähdin parantamaan asetelmia hieman erilaisella pelisuunnitelmalla. Se sisälsi mailavaihtoja bägiin ja avauksiin. Niiden avulla pyrin pitämään pallon matalammalla kaarella kovan tuulen takia. Kierros lähti erinomaisesti liikkeelle ja olin -3 kahdeksan väylän jälkeen. Yhdeksännelle väylälle tein bogin, mutta korjasin tilanteen tekemällä birdien väylälle 11. Takaysillä peli oli samanlaista kuin etuysillä, mutta putit eivät uponneet toivotulla tavalla. Loppuun tein bogin väylälle 15, jonka korjasin heti birdieillä väylille 16 ja 17. Tuloksena 68/-4 ja nousu jaetulle viidennelle sijalle. 

Kolmantena päivänä olosuhteet muuttuivat haasteellisemmiksi lähinnä voimistuneen tuulen vuoksi. Lipunpaikat olivat haastavat, joka teki joistain lähestymistä erittäin haasteellisia. Oma pelini ei ollut toisen päivän tasolla. Huonot lyönnit tuottivat paljon haasteita, mutta onneksi sain taisteltua tärkeitä par-pelastuksia. Etuysille tein kaksi bogia, jotka molemmat olivat arviointivirheitä vaihtelevan tuulen vuoksi. Takaysille tein pari hölmöä virhettä, joista syntyi bogit. Kierroksen lopussa sain tehtyä birdien, jonka myötä tulokseksi muodostui 75/+3, joka tiputti minua tuloslistalla jaetulle 8. sijalle.

Viimeisenä päivänä lähdin tavoittelemaan hyvää kierrosta, koska kärki oli jo vajaan 10 lyönnin päässä. Kierrokseni lähti erinomaisesti liikkeelle birdiellä, jonka jälkeen peli keskeytettiin ukkosen takia. Tauon jälkeen pelini jatkui hyvänä ja sain tehtyä useita birdieitä ja yhden valitettavan bogin. Täten oli väylän 11 jälkeen neljä alle parin. Väylällä 14 tein kaksi arviointivirhettä raffista niin sanotun ”flaijerin” eli spinnittömän lyönnin suhteen. Nämä lyönnit lensivät ilmassa hyvin pitkälle, joista toinen päätyi kentän ulkorajojen väärälle puolelle. Lopulta korttiin merkattiin triplabogi. Väylälle 16 tein tuplabogin lyödessä par 3 väylän avauksen veteen. Kierroksen yhteistulokseksi muodostui 73/+1, joka tiputti minut sijalle 11. 

Kokonaisuutena kilpailu oli hyvä sekä onnistunut, vaikka tein liikaa isoja arviointivirheitä, jotka veivät mahdollisuuden taistella mitalisijoista. 

Kausi jatkuu vielä 12.-14.9 Nordcenterissä, jossa pelataan Finnish Tourin finaali.

Uutiset – 30.9.2024

Pakkasaamujen pelaaminen

Uutiset – 23.9.2024

Saku Nordcenterissä