Kenttäkatsaus 11.7.2024

Kuukauden takaisen kenttäkatsauksen jälkeen on taas hellettä riittänyt ja sateet jääneet vähemmälle. Tämä näkyy kastelun ulkopuolisten alueiden kuivuutena, kastelun kattamat alueet pärjäsivät kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin. Kuivat alueet taas toipuvat nopeasti sateiden saapuessa kuten viime päivinä on havaittu.

Kaikki alueet ovat normaalin hoitotoimenpiteiden alla ja yleiseen siisteyteen satsattu tehostetusti. Tämä näkyy viimeistelynä esimerkiksi pitkän heinän alueilla, rajat eri leikkuukorkeuksien välillä on selkeät. Myös siimaukset ja kanttaukset ovat edenneet mutta arvatenkin työtä riittää.

Viheriöiden osalta on Stimp-lukemat keskimäärin Masterilla 3.0 ja Forestilla 2.8. Viimeaikaiset toimenpiteet ovat aiheuttaneet pientä muuttujaa mutta nyt tilanne on tasaantumassa. Itse hoitotoimenpiteet ovat onnistuneet odotetusti.

Myös robottileikkureista lähipeli ja kartanoalueilta saatiin hyviä tuloksia, jatkoa on siis luvassa.



Uutiskirjeessä olikin jo mainintaa alastulojälkien korjaamisestä viheriöillä sekä lyöntijälkien korjaamisesta. Kärryparkin vierestä löytyy myös mukaan otettava divopullo, väylien lyöntijälkien paikkaamiseen. Edellä mainituilla toimenpiteillä edesautetaan pitämään kentät hyvässä kunnossa. Kiitos siitä.


Divo-pullot sijaitsevat Audi-latauspisteiden luona olevalla kärryparkilla.



Tulevia toimenpiteitä:
Lampien kaislanleikkuu
Forestin viheriöiden pystyleikkuu ja kevyt hiekoitus
Vesi-ilmastointi Masterin viheriöille
Viheriöiden piikitys ja kevyt hiekoitus

Ohessa kuvia tämänhetkisestä tilanteesta:

Uutiset – 15.7.2024

Seniorien kuukausikilpailu

Uutiset – 15.7.2024

Saku Pirkkalassa