Kenttäkatsaus 12.3.2024

Kausi 2024 häämöttää ja on taas aika käydä kentän talvehtimista läpi. Tilanne kentillä on toistaiseksi hyvä ja talven aikana tehdyt toimenpiteet onnistuvat hyvin. Alla hiukan tarkemmin tehdyistä.

Syksyllä saatiin tarvittavat hoitotoimenpiteet tehtyä, sekä tarvittavat ruiskutukset talvea ajatellen. Jo joulukuussa aloitettiin sataneen loskan poistaminen Masterin viheriöiltä. Jäätä kuitenkin kertyi paikka paikoin ja runsaat lumisateet hautasivat lopuksi kaiken alleen.


Kuvassa joulukuun tilannetta

Tammikuussa aloitettiin lumenlinkousta Masterin puolella. Linkouksen jälkeen keskityttiin jään sulattamiseen niin kemiallisilla jäänsulatusaineilla kuin hiekallakin. Tämä onnistuikin hyvin ja viheriöt saatiin hyvin auki ja ns. hapetonta tilaa ei päässyt syntymään.


Kartanon viheriö toimenpiteiden jälkeen

Helmikuussa keskityttiin jään mekaaniseen rikkomiseen ja jäämurskeen poistoon. Kuun lopulla Masterin viheriöt ovat paljaat, tilanne kohtuullinen ja hallittavissa. Forestin puoli näyttää talvehtineen hyvin. Tilanne oli olosuhteiltaan erilainen, lumipeite oli runsaampi eikä jäätä päässyt kertymään Master-kentän tapaan. Mutta myös muutamia Forestin viheriöitä lingottiin, sahaavat lämpötilat olivat aiheuttaneet sinnekin tutun jäätilanteen.


Lumitilannetta Forestilla

Nyt maaliskuussa Masterin viheriöt ovat jäästä vapaat ja tilanne vaikuttaa toistaiseksi hyvältä. Seuraavat vaaranpaikat liittyvät nyt mahdollisiin kylmiin jaksoihin kun viheriöitä suojaavat lumipeitteet ovat poissa.


Maaliskuun puolen välin tilannetta

Vaihtelevia kelejä ainakin säätiedotusten mukaan tulossa ja tarkkana saa olla,
työtä jatketaan.

Kentänhoidon uutiset – 2.4.2024

Kenttäkatsaus 02.04.2024

Kentänhoidon uutiset – 13.10.2023

Energian säästö

Kentänhoidon uutiset – 29.9.2023

Kenttäkatsaus 29.09.2023