Shampanjaa ja mansikoita

Shampanjaa ja mansikoita -kilpailu järjestettiin sunnuntaina 23.7. kauniissa aurinkoisessa säässä Forestilla. Aamu alkoi kilpailun nimen mukaisesti shampanjalla ja mansikoilla. Kilpailumuotona oli Texas scramble, jossa Masterin lady oli kutsunut joukkueeseensa kaksi miestä. Kilpailuun osallistui kaiken kaikkiaan 29 joukkuetta. Tulostaso oli viime vuoden tapaan korkea. Voittajajoukkueen muodosti Jaana Hakola, Tatu Lehtonen ja Aku Peltola. Voittajajoukkueen tulos oli 48 bogeypistettä.

Toisen sijan otti Anu Keinäsen, Jyrki Keinäsen ja Pekka Metsin muodostama joukkue 47 bogeypisteellä. Kolmanneksi joukkueeksi samalla pistemäärällä tuli Hannamari Rissanen, Jaakko Oksanen sekä Jari Rissanen.

Onnea voittajille ja kiitos paljon kaikille osallistujille!