Vainion Tero nosti tyynen rauhallisesti pallon reiästä tehtyään tänään holarin Forestin väylällä 4. Rautaysillä lyöty holari oli Terolle jo neljäs Masterissa. Kolme niistä on syntynyt Forestilla eri rei’illä ja yksi Master-kentän puolella.
Lyöntipaikalla kyllä totesimme, että lyönti oli erinomaisen onnistunut. Sitä emme nähneet, että pallo vieri kuppiin. Niinpä griinille tullessa Tero arveli, että lyönti taisi sittenkin mennä pitkäksi. Edellä pelanneelta ryhmältä kuitenkin kuulimme, että holari tuli.

Onnittelut Terolle!

Kuvaajana ja kirjurina:
Liisa Pättiniemi-Fagerström