18- ja 21-vuotiaiden SM-lyöntipelikilpailu pelattiin Lakeside Golfissa 30.6.-2.7.2021.

21-vuotiaiden poikien sarjassa Saku Halonen nappasi itselleen sen kirkkaimman eli kultamitalin tuloksella +4 (71, 75, 74)

Sakun kommentit mestaruuden ratkettua:

”Valtteri ei päästänyt minua helpolla tänään, ja taistelimme koko kierroksen ajan. Hän sai minua välillä kiinni, mutta onnistuin aina tekemään uudelleen eroa. Lopussa sain sitten hieman hengähtää, kun eroa tuli muutama lyönti”

Myös Sakun pelisuunnitelma oli onnistunut läpi kisan:

”Oma pelini oli yksinkertaista, mutta tehokasta. Pelisuunnitelmana oli ensin lyödä pallo metsien väliin kapealle väylälle ja sitten greenin ympäristöön ja pari puttia.”

 

Myös muilta mukana olleilta Masterin junnuilta hienot onnistumiset, kaikki läpäisivät hienosti cut-rajan. P21-sarjassa Tuomas Tiitola sijoittui jaetulle 18 sijalle. P18-sarjassa Topias Palin sijoittui sijalle 13 ja Lassi Pollari sijalle 23.

Samaan aikaan Messilän Golfissa pelattiin SM lyöntipeli U16/U14 sarjat jossa mukana oli yksi Masterilainen, William Juslin joka sijoittui jaetulle 25 sijalle.

 

Master Golf onnittelee Sakua suomenmestaruudesta sekä muita Masterilaisia kisoissa sijoittumisesta.