Lyöntipelin SM-kilpailut pelattiin Pickala Golf Clubin Park-kentällä. Aiemmin keväällä Parkista kuului huonoja uutisia, että kenttä olisi todella huonossa kunnossa. Onneksi Pickala sai kuitenkin Parkin erittäin hyvään kuntoon ja etenkin greenit olivat todella hyvät. Kilpailun aikana sää oli hyvin vaihtelevaa, välillä satoi ja välillä paistoi aurinko.

 

Ensimmäisenä päivänä kilpailu keskeytyi sateen takia noin tunnin ajaksi, joka toi peliin omat haasteensa, koska pelin jatkumista odotettiin kentällä. Pelin jatkaminen tauon jälkeen oli haasteellista, koska ei saanut kunnolla lämmiteltyä ennen pelin jatkumista. Kokonaisuudessaan oma pelini oli ensimmäisenä päivänä hyvin tasaista ja varmaa. Tuloksena oli 71/-1.

 

Toisena päivänä pelini ei ollut toivotulla tasolla ja alku oli todella vaikea. Olin kolmen väylän jälkeen +2, mutta onneksi takaysillä sain käännettyä pelin. Pelasin viimeiset 15 reikää -3 ilman bogeja. Tuloksena oli jälleen 71/-1. Cutin läpäisi 45 parasta ja tasatuloksessa olevat. Cut-rajaksi muodostui +5. 

 

Kolmantena päivänä pelini oli erittäin laadukasta. Pelasin ensimmäiset 9 reikää -3, mutta valitettavasti takaysillä minulle tuli huono hetki ja kadotin pelini täysin. Syynä tähän oli todennäköisesti ajatuksen herpaantumien, joka johtui huonosti nukutusta yöstä. Sain kuitenkin tehtyä viimeiselle reiälle birdien, jonka turvin pelasin tuloksen 72/par.

 

Viimeiseen päivään lähdin sijalta 13, tavoitteena nousu 10 parhaan joukkoon. Kierrokseni alkoi vakuuttavasti hyvällä birdiellä. Löin palloa hyvin, mutta valitettavasti en lukenut puttien kallistuksia oikein, jonka takia en saanut putteja uppoamaan. Tein onneksi väylälle 16 eaglen, jonka turvin pelasin jälleen 71/-1. 

 

Tulokseni -3 (71,71,72,71) riitti loppuen lopuksi jaettuun 10. sijaan. Oli ilo nähdä kilpailussa muitakin Masterilaisia. Miesten sarjassa muut Masterilaiset olivat Kimmo Vihanto, Pertti Palosuo, Tony Pihl, Antti Kauppinen, Lassi Pollari sekä Topias Palin.

Naisten sarjassa Masteria edusti Ronja Taipale.

E-yleinen -sarjassa kilpaili Johannes Siikonen. E-yleinen on erityisgolfille suunnattu sarja.

 

Nähdään Masterissa!

Saku Halonen