Masterin edustuspelaajilla oli maanantaina kesäkauden viimeiset harjoitukset. Tällä kertaa harjoittelimme lähipelialueella teemalla chippi ja putti (tai korkeintaan kaksi). Kesän aikana Pasi Purhonen ja Julia Kettinen ovat järjestäneet edustuspelaajien maanantaiharjoitukset yksitoista kertaa. Osallistujia on ollut kahdessa eri ryhmässä noin 15/ilta. Harjoituksissa on paneuduttu sekä lyöntitekniikkaan että pelistrategiaan (eli miten ei kannata hölmöillä kentällä), ja usein on keskusteltu myös “korvien välin” vaikutuksesta pelitulokseen. Mutta ennen kaikkea on opittu mitä ja miten kannattaa harjoitella.

Paljon aikaa on vietetty mm. par-3 kentällä, jossa eteneminen ehkä joskus vähän kangerteli – esim. silloin, kun seuraavalle väylälle sai jatkaa vasta, kun oli tehnyt birdien tai parin. Masterin monipuolisella lähipelialueella on harjoiteltu chippejä mm. paksusta raffista, paljaalta pinnalta, alamäestä, ylämäestä, vinosta paikasta ja hiekan takaa. Pasi ja Julia ovat myös “pakottaneet” käyttämään lähipelissä monipuolisesti eri mailoja. Bunkkerissa on keskitytty mm. mailan lavan asentoon ja vartalon kiertoon. Siihen tärkeimpään, eli puttiin, on paneuduttu erilaisilla puttiradoilla. Ahkeran harjoittelun tuloksia testasimme kesän aikana muutaman kerran Suomen Golfliiton lähipelitestillä. Rangella pidetyissä harjoituksissa teemoina olivat mm. lyöntisuunta, alle sadan metrin lyönnit, pallon lähtösuunta, draw ja fade.

Edellä olevasta voi päätellä, että ainakin allekirjoittaneelle ovat parhaiten jääneet mieleen lähipeliharjoitukset. Omalta osaltani voin myös sanoa, että ilman edustuspelaajille järjestettyjä treenejä lähipeliharjoittelu olisi jäänyt paljon vähäisemmäksi. Pasin ja Julian vinkkien ansiosta omaan harjoitteluun on tullut myös enemmän tavoitteellisuutta. Lisäksi luotto omaan lähipeliin on vahvistunut, mikä joskus jopa näkyy lopputuloksessa.

Edustuspelaajien viikkotreenit on erinomainen konsepti, joka saa pelaajilta pelkästään kehuja. Maanantai-ilta on hyvä ajankohta harjoituksille, kun kisaviikonlopun jälkeen voi heti kysyä vinkkejä haasteina olleisiin lyönteihin. Säännöllinen ohjattu harjoittelu kannustaa kehittymään. Peli-, harjoittelu- ja tekniikkavinkkien lisäksi parasta antia ovat olleet osaavat prot ja meidän aktiivinen porukka.

Kiitokset kesän treeneistä Masterille, Pasille ja Julialle!

Kirjoittaja ja kuvaaja: Liisa Pättiniemi-Fagerström