Kontiolahdella Karelian Golfin kumpuilevalla ja sateisella kentällä pelattiin 22-24.7. nuorten SM-reikäpelit. Osallistuin ensimmäistä kertaa SM-reikäpeleihin. Keskiviikon karsinnan jälkeen, joka pelattiin lohkona, pääsin torstaina haastamaan neljännesvälierässä Santtu Salon (Jyväs Golf), kenet voitin tuloksella 3&2. Torstai iltapäivänä jatkoin puolivälierässä Nicke-Elias Kaajavirtaa (Kajaanin Golf) vastaan, se menikin aika tiukoille. Laitoin viimeisen reiän par-putin ohi ja tasasimme ensimmäisen jatkoreiän parilla. Toinen jatkoreikä tasattiin birdieillä ja kolmannella laitoin kaksimetrisen voittoputin ohi. Voitin hänet lopulta neljännellä uusintareiällä, joka oli Par 5 -väylä. Sain kakkoslyönnin hyvin griinille, josta tein birdien ja pelikaveri teki parin.

Torstain finaalipäivän vastustajat olivat tosi kovia, välierissä hävisin koko kilpailun voittaneelle Veikka Viskarille 6&4 ja pronssiottelun maajoukkuepelaaja Anton Rothille 4&3. Pelini ei ollut hyvää ja vastustajat pelasivat erittäin hyvin. Olin siis lopulta neljäs.

Kisa oli minulle uusi hieno kokemus ja tästä on hyvä jatkaa kesän seuraaviin kilpailuihin. Muista Masterin edustuspelaajista Saku Halonen (pojat 21v.) sekä Topias Palin (pojat 16v.) pääsivät puolivälieriin ja molempien sijoitus siis T5.

Tuomas Tiitola