Sakun raportti: Finnish Open by FootJoy
Golf Clubin Hill-kentän väylillä 10–18 ja Valley-kentän väylillä 1–9. Tämän kauden ainoa Suomessa pelattava Nordic Leaguenkilpailu pelattiin hyvässä säässä.
Ensimmäisenä päivänä pelini oli heikolla tasolla. Avaukseni eivät löytäneet väyliä, minkä vuoksi lähestymiset jäivät hiemankauas. Kaiken tämän lisäksi puttasin huonosti. Etuysillä tein bogin väylälle 3 avattuani puiden sekaan ja putattuani kolme kertaa. Väylien 5–8 aikana koin synkän hetken, kun tein kolme bogia ja tuplan peräkkäin. Takaysin alkuun tein bogin väylälle 10, jonka kuittasin heti birdiellä väylälle 11. Kierroksen lopussa tein vielä bogin väylälle 13 ja tuplan väylälle 16. Lopputuloksena oli 80/+9, ja sijoitukseni oli 100:s.
Toisena päivänä jatkoon pääsemiseksi piti pelata erittäin alhainen kierrostulos. Kierrokseni alkoi heti birdiellä upotettuani putin forelta. Seuraava parista poikkeava tulos tuli väylällä 6, kun tein birdien. Tein birdiet myös väylille 7 ja 8, mutta väylälle 9 tuli bogi heikon lähestymisen seurauksena. Takaysillä tein birdien väylälle 14 ja eaglen väylälle 15. Näitä seurasivat bogi väylälle 16 ja birdie väylälle 17. Kierrostulokseksi muodostui 64/-7, jonka myötä nousin tuloslistalla vajaat 40 sijaa. Se ei kuitenkaan riittänyt jatkopaikkaan.
Seuraava kilpailuni pelataan Tanskassa Søllerød Golfklubilla 16.–18.9. Kyseessä on Nordic Leaguen ensimmäinen playoff-kilpailu.
Kiinnostaako sinua olla tukemassa Masterilaista urallaan kohti kansainvälistä huippua? Olen perustanut Sakun Birdie Polku -tukiohjelman, jonka ideana on mahdollistaa tukemisesta kiinnostuneiden liittyminen matkalleni golfammattilaisena pienillä summilla. Lisää aiheesta löytyy Masterin uutiskirjeestä, jonka linkki on alla.
https://mastergolf.fi/fi-fi/article/etusivu/sakun-birdie-polku-askel-askeleelta-kohti-unelmaa/454/?utm_source=newsletter&utm_medium=email&utm_campaign=Master_Golfin_uutiskirje_kesäkuu_2026