Saku Halosen raportti Ruotsista
Big Green Egg Blekinge Open pelattiin Trummenäs Golfklubbin kentällä. Kenttä ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta se osoittautui mielenkiintoiseksi ja hyväkuntoiseksi. Mukana oli myös muutamia erikoisempia väyliä, joissa piti olla tarkkana sekä tuulen suunnan että lyöntilinjan kanssa. Kilpailun ensimmäinen päivä oli viileä, mutta kaksi viimeistä päivää olivat jo melko lämpimiä.
Ensimmäisellä kierroksella aloitin väylältä 10. Pelini käynnistyi tasaisesti. Tein birdien väylälle 11, mutta väylällä 13 lähestymiseni spinnasi viheriöltä ulos ja valui bunkkerin reunaraffiin, josta en onnistunut pelastamaan paria. Etuysini sujui näin yhden birdien ja yhden bogin myötä pariin. Väylällä 1 tein helpon birdien lyötyäni lähestymisen noin metriin. Seuraavalla väylällä tein kuitenkin kolmen putin bogin, jonka kuittasin heti birdiellä väylällä 3. Kierroksen loppupuolella tein vielä birdien, mutta sitä seurasi tuplabogi pienen lähipelisekoilun jälkeen. Lopetin kierroksen birdieen, ja kierrostulokseksi muodostui 70 (-1), jolla sijoituin jaetulle 29. sijalle.
Toisena päivänä aloitin väylältä 1. Kierros alkoi epäonnisesti, kun arvioin tuulen väärin ja valitsin liian pitkän mailan avaukseen, minkä seurauksena pallo päätyi veteen. Korttiin merkattiin bogi, jonka kuittasin birdiellä väylällä 4. Päivän toinen veteen päätynyt lyönti tuli väylällä 6 (par 3), kun avaukseni jäi etuveteen huonon osuman seurauksena. Onnistuin kuitenkin pelastamaan bogin. Tämän jälkeen tein väylille 8–10 kolme birdietä putkeen. Loppukierros sujui tasaisesti väyliä 15 ja 16 lukuun ottamatta. Väylällä 15 (par 5) löin toisen lyöntini veteen, mutta löysin pallon rantavedestä. Pohdin pitkään, onko pallo pelattavissa vai otanko droppin. Päädyin lopulta käärimään lahkeeni, ottamaan kengän ja sukan pois oikeasta jalastani, astumaan vesiesteeseen ja lyömään pallon vedestä. Lyönti onnistui hyvin: pallo nousi vedestä ja lensi lipun yli takaforelle, josta chippasin ja pelastin parin upottamalla noin metrin putin. Väylällä 16 avaukseni päätyi greenibunkkeriin, enkä onnistunut pelastamaan paria, joten korttiin merkattiin bogi. Muuten takaysi sujui ilman bogeja, ja kierrostulokseksi muodostui jälleen 70 (-1). Yhteistulos -2 riitti jaetulle 35. sijalle ja paikkaan viimeiselle kierrokselle.
Viimeiselle kierrokselle lähdin samalla pelisuunnitelmalla ja aloitin jälleen väylältä 10. Kierros alkoi tasaisesti pareilla, mutta vaikeudet alkoivat väylällä 13, jolle tein bogin, kuten myös väylälle 14. Väylällä 15 haasteet kasvoivat merkittävästi. Kyseessä on vasemmalle kaartuva par 5, jossa väylä viettää takaraffiin ja vasemmalla puolella on out of bounds -alue. Päätin ottaa aiempia päiviä tiukemman linjan sivumyötäisen tuulen vuoksi. Harmillisesti osuin palloon hieman kärkeen, ja se päätyi outiin. Varapallo päätyi samaan paikkaan. Toisen varapallon löin hieman oikeammalle, mutta se päätyi väylän takana olevan piikkipuskan juureen, josta jouduin ottamaan vapautuksen pelaamattoman paikan vuoksi. Lopulta korttiin merkattiin väylältä 10 lyöntiä, ja putosin tuloslistan viimeiseksi jatkoon päässeistä pelaajista. Loppukierroksen tavoitteeksi otin vähintään yhden sijan parantamisen. Kierroksen aikana tein kaksi bogia ja kolme birdietä, ja pelasin tuloksen 77 (+6). Lopputuloksissa sijoituin jaetulle 45. sijalle kahden muun pelaajan kanssa, ja onnistuin lopulta nousemaan yhden pelaajan ohi.
Seuraavaksi ohjelmassa on muutama päivä harjoittelua, ja seuraava kilpailu pelataan Tanskassa Royal Oakin kentällä 6.–8.5.
Aurinkoista kevättä ja hyviä alkukauden kierroksia!
Saku Halonen