Junior Challenge Tourin toinen osakilpailu pelattiin Kotojärvellä sunnuntaina 19.5. Sää oli erittäin hyvä, sillä aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta ja oli 25 astetta lämmintä. Kentän kunto ei ollut kovinkaan hyvä sillä yli puolet griineistä eivät olleet kasvaneet kunnolla, koska griineillä oli alueita, joissa oli paljon hiekkaa. Onneksi kentän muut alueet olivat ihan hyvässä kunnossa.

Oma pelini oli hyvin vaihtelevaa, etenkin avauksien osalta. Avaukseni olivat hyvin vaihtelevia, sillä välillä missasin useita kymmeniä metrejä oikealle tai vasemmalle. Onnistuin kuitenkin saamaan korjattua huonot avaukset hyvillä lähestymisillä. Wedget olivat vaihtelevia, joka ei ole ikinä hyvä asia. Puttaaminen oli avain hyvään tulokseen ja ”scoraamiseen”. Omalta osaltani sain ratkaisevia putteja sisään ja ne mahdollistivat birdiet.

Oma tulokseni 69/-3 riitti uusintaan, jonka valitettavasti hävisin, kun vastustaja teki birdien ensimmäiselle uusintareiälle. Kilpilussa oli 5 muutakin masterilaista (Topias Palin, Lassi Pollari, Max Eskelinen, Tuomas Tiitola ja Carolus Palin), joista parhaiten sijoittui Topias Palin sijalle T4 tuloksella 72/E.

Linkki tulosluetteloon https://golf.fi/kilpagolf/kilpailukalenteri/#/competition/1770649/results

Terveisin,

Saku Halonen