Ronja Taipaleelle reikäpelin SM-hopeaa

Alle 21-vuotiaiden reikäpelin SM-kisat pelattiin Lahden Golfissa 25.7-27.7. Kisa alkoi alkukarsinnalla, jossa pelaajat sijoitettiin 3-4 henkilön lohkoihin. Pelasimme ensimmäisenä päivänä 6 reiän reikäpelejä, ja kaksi eniten pisteitä lyhytotteluista kerännyttä pääsi jatkoon 8 parhaan joukkoon. Voitin molemmat pienpelini, joten kisani jatkui.

Seuraavan päivän puolivälieräpelini voitin 4&3. Puolessa välissä kierrosta sain golfkaverini cädikseni. Elias cädäsikin minua koko loppu kisan. Hän oli suuri apu niin pelillisesti kuin mentaalisesti. Luimme puttilinjat ja suunnittelimme lyönnit yhdessä. Hän myös tsemppasi ja kannusti, minkä takia peli-ilmeeni oli varmasti rennompi jännittävissäkin paikoissa.

Viimeisen päivän ensimmäiseen otteluuni lähdin voitto ja SM-mitali mielessäni. Ottelu oli tasainen, ja olinkin yhden reiän häviöllä ennen viimeistä reikää. Tiesin, että nyt birdie olisi enemmän kuin paikallaan. Sain puristettua hyvillä lyönneillä birkun viimeiselle, joten jatkoimme jatkorei’ille. Tasasimme ensimmäisen ja toisen väylän, mutta kolmannella sain mahdollisuuden katkaista pelin 5 metrin birdieputtiini. Putti upposi keskeltä, ja pääsimme tuulettamaan otteluvoittoa ja finaalipaikkaa.

Söimme välissä lounaan ja lähdimme pelaamaan kultaottelua. Matsimme oli melko tasainen, mutta ennen kahta viimeistä reikää olin kaksi reikää häviöllä. Tiesin, että taas olisi väännettävä birkkuja kovaan paikkaan. Periksiantamattomuus kannatti, ja sain tehtyä kahdelle viimeiselle reiälle birdie&birdie -lopetuksen. Jatkoimme taas uusintarei’ille ja tasasimme ensimmäisen parilla. Monien tuntien taistelu helteisessä säässä tuli päätökseen toisella uusintareiällä; minä tein parin ja vastustajani onnistui tekemään birdien. Ottelu  päättyi siis hänen edukseen, ja sain tyytyä SM-hopeaan.

Toki häviö finaalissa harmittaa, mutta olen ylpeä siitä, kuinka nousin monesta tukalasta paikasta rinnalle ja toisinaan ohikin. SM-mitali on kuitenkin aina SM-mitali, ja siitä pitää olla ylpeä.

Olen erityisen kiitollinen myös siitä, että perheeni oli seuraamassa ja kannustamassa minua kentän laidalla kisojen aikana. Lisäksi valmentajani ja kaverini elivät vahvasti hetkessä kanssani. Tuntuu hienolta huomata, kuinka ihania ihmisiä ympärilläni on. Vaikka sain hopeisen mitalin, ihmiset ympärilläni ovat täyttä kultaa.

Golfterkuin,
Ronja

By | 2018-07-31T11:55:24+00:00 heinäkuu 30th, 2018|Uutiset|0 Comments