Maxin kisaraportti Espanjasta

Kilpailu: XVIII MEMORIAL SERGIO PULIDO
Kenttä: Parador Málaga Golf, Espanja

19.7.2017

TERKKUJA ESPANJASTA GOLFKISOISTA.

Olen ollut Espanjassa jo jonkin aikaa. Nyt olemme pelanneet paljon golfia täällä lämpimässä ja pelit ovat sujuneet hienosti. Meidän Espanjan lähikentällä Paradoreksessa järjestettiin eilen juniorikisat ja minä osallistuin ensimmäistä kertaa Espanjassa golfkisoihin. En osaa hirveästi espanjaa, mutta he sanoivat että, minulla saisi olla caddie tulkkaamassa kisoissa, joten uskalsin mennä mukaan kisoihin.
Mutta, kun menin kisoihin ei saanutkaan olla caddieta. No alkoi muuten jännittää ja paljon. No minkäs teet? -oli loistava sää ja aurinko paistoi todella kuumasti. Kentällä pitää olla sateenvarjon (aurinkovarjon) alla koko ajan ja juoda paljon. Kisoissa oli kivaa,
vaikka en osannutkaan hirveästi espanjaa. Pakko myöntää oli kyllä yksi hauskimmista ja jännittävimmistä kokemuksista. Aluksi ajattelin, että en lähde mukaan ja silloin olisin jäänyt pahasti väliin suuresta kokemuksesta.

Kisat pelattiin keltaiselta teeltä ja kenttä oli todella pitkä meille junnuille, yli 5900 metriä. Kisat sujuivat mahtavasti, sillä olin neljäs. Pelasin 39 pistettä.

Kohta takaisin Suomeen, pian pelataan taas Masterissa.

t. Max Eskelinen

By | 2017-07-21T09:36:17+00:00 heinäkuu 21st, 2017|Junioreiden kuulumisia|0 Comments