MGC:n Kevätkokousten antia

Paikalle oli saapunut 44 osakkeenomistajaa edustaen itse ja valtakirjoilla 49 osaketta ja ääntä.

Hallituksen puheenjohtaja Pekka Mattila avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Petri Schaaf, sihteeriksi Mirja Hyytiäinen ja pöytäkirjantarkistajiksi ja ääntenlaskijoiksi Ritva Pesonen sekä Jan Hellström.

Toimitusjohtaja Jaakko Tuominen esitteli tilinpäätöksen, joka käsitti tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen.

Kokousväelle esitettiin tilintarkastuskertomus ja sen jälkeen vahvistettiin tuloslaskelma ja tase.

Yhtiökokous päätti siirtää taseen mukaisen vahvistetun tappion 170.126,32 euroa voitto/tappiotilille.

Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle päätettiin myöntää vastuuvapaus.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18:39.

Keskusteltiin myös tulevista tapahtumista, jotka ovat 29.4. kauden avajaisjuhlat ja kilpailut, talkoot järjestetään huhtikuun 22. päivä lauantaina. Kaikkiin tapahtumiin toivottiin suurta osallistumisaktiivisuutta osakkeenomistajilta ja jäseniltä.

Kentän avaamisesta ei vielä näillä näkymin ole tarkkaa tietoa, mutta asiasta tullaan ilmoittamaan kotisivujen kautta.

Yhdistyksen kevätvuosikokous
Tiistaina 28.3. pidetyssä Yhdistyksen kevätvuosikokouksessa paikalla oli 32 yhdistyksen jäsentä.

Puheenjohtaja Mikko Eskelinen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Petri Schaaf sekä sihteeriksi Jaakko Tuominen. Toiminnanjohtaja esitteli vuosikertomuksen, tilinpäätöksen sekä tilintarkastajien lausunnon.

Kokous vahvisti tilinpäätöksen sekä päätti myöntää vastuuvapauden johtokunnalle ja muille tilivelvollisille.

Muita asioita ei ollut, joten kokous päättyi.

Kokouksen jälkeen oli yleistä keskustelua, jossa toiminnanjohtaja kertoi kentän tilanteesta. Todettiin, että kentän avaamisesta tiedotetaan kotisivujen kautta osakkaita ja jäsenistöä.

By | 2017-03-30T00:00:00+00:00 maaliskuu 30th, 2017|Uutiset|0 Comments