Masterin kilpapelaajat aloittivat kauden

MASTERIN KILPAPELAAJAT ALOITTIVAT KAUDEN!

MGC:n monivuotinen ykköspelaaja Patrik Roos aloitti kauden haastajatourin kisassa SHG:n Lakiston kentällä toissa viikonloppuna. Patrik onnistui välttämään vaativalla kentällä usein tulevat ”katastrofireiät” eikä tehnyt yhtään bogia huonompaa tulosta. Ja kun hän teki kisassa eniten birdejä (7 kpl), oli sijoitus hienosti kauden avauksessa 2. tuloksella 145 (72, 73). Kisassa oli mukana Masterista myös Wille Asikainen ja Pertti Palosuo, jotka siirtyivät junioreista aikuisten sarjaan. Vaikka Pertti onnistui tekemään yhden eaglen, niin ”miesten” pelit olivat vielä kokemuksien hakemista. Patrikin vanavedessä heidän on kuitenkin hyvä jatkaa kehittymistä todella kovatasoisessa miesten sarjassa.

Myös juniorit avasivat kauden samana viikonloppuna Nordcenterissä Aluetourin ensimmäisellä kilpailulla. Ghita Wallin sijoittui hienosti tytöt 18-v. sarjassa toiseksi tuloksella 93, ja samalla tuloksella tuli kolmanneksi Sonja Kallio. Tyttöjen hienoja saavutuksia täydensivät poikien pistesijat, kun Elias Dunkel sijoittui pojat 18-v. sarjassa 8. tuloksella 87 ja Joonas Ojala 11. tuloksella 91. Pisteitä tarvitaankin, jotta juniorien tavoite pääsystä Joukkue SM-kilpailuihin toteutuisi!

Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa Finnair Junior Tour SHG:n Lakistossa, ja tälle kovatasoisimmalle tourille pääsivät Masteria edustamaan kova tyttökaksikkomme Ghita Wallin ja Sonja Kallio. Ja hyvin edustivatkin, sillä Ghitan sijoitus oli 5. (85, 85) ja Sonjan 7. (85, 91).

Kilpatytöt johtavat esimerkillään junioreitamme kohti uusia kisoja ja Patrik toimii aikuisten kelakuvana kohti FGT:n ensimmäistä osakilpailua ja todellista tulikastetta. Masterin kilpagolf on siis hyvissä käsissä monivuotisilla edustajillamme!

Tommi Stude
Master Golf Academy

By | 2007-05-30T00:00:00+00:00 toukokuu 30th, 2007|Uutiset|0 Comments