Uusi toimitusjohtaja ja toiminnanjohtaja

Jaakko siirtyy MGC:n palvelukseen Vuosaari Golf Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Tätä ennen hän toiminut mm. Suomen Golfpiste Oy:n toimitusjohtajana, Espoon Ringside Golf Oy:n toimitusjohtajana sekä Club Vierumäen tapahtumapäällikkönä.

Jaakko on toiminut vuodesta 1998 lähtien Suomen golfseurojen toimitus- ja toiminnanjohtajien yhdistyksen (FGMA ry) hallituksessa, viimeksi sen puheenjohtajana. Hän on myös Suomen PGA ry:n jäsen ja on toiminut Suomen Golfliitto ry:n eri toimikuntien jäsenenä.

Golfia, perheliikuntaa, uintia, hiihtoa ja sulkapalloa harrastava 37-vuotias Jaakko asuu perheineen (vaimo ja kaksi poikaa) Espoon Laaksolahdessa.

Samassa yhteydessä olemme sopineet MGC Oy:n nykyisen toimitusjohtajan Timo Pöntysen kanssa, ettei hän osallistu MGC:n päivittäiseen johtamiseen 8.12.2003 jälkeen vaan pitää kertyneitä lomiaan ja toimii hallituksen määräämissä erityistehtävissä irtisanoutumisaikansa 31.3.2003 loppuun saakka.

Onnittelemme Jaakkoa nimityksestä ja toivotamme hänelle menestystä. Samassa yhteydessä kiitämme eroavaa toimitusjohtajaa hänen työstään MGC:n hyväksi

Master Golf Course Oy Master Golf Club ry
Hallitus Johtokunta

Jaakko Tuominen

By | 2003-12-05T00:00:00+00:00 joulukuu 5th, 2003|Uutiset|0 Comments